Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

21.01.2015

Koulutusleikkauksilla tuhoisat seuraukset. Mielipidekirjoitus Etelä-Saimaa 15.12.2014, Kouvolan Sanomat 16.12.2014.

Toisen asteen koulutus turvattava kaikille 12.12.2014

Koulutus ja sivistys ovat yhteiskuntamme kivijalkoja, siksi koulutuksen pitää olla laadukasta ja kaikkien suomalaisten saatavissa. Suomessa tarvitaan uudistuksia ja tervettä säästäväisyyttä mutta koulutuksesta leikkaamisella voi olla tuhoisat seuraukset.

Tällä vaalikaudella on toisen asteen koulutuksesta leikattu jo tähän mennessä paljon. Nyt hallitus on leikkaamassa toisen asteen koulutuksesta vielä 260 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa pahoja vaikeuksia kunnille ja toisen asteen koulutukselle.

Koulutuksen järjestäjäverkkoa ollaan tiivistämässä, kerrotaan opetusministeriön tiedotteessa. Lukioiden, ammatillisten oppilaitosten ja vapaan sivistystyön määrä jää koulutuksen järjestäjän päätettäväksi. Koulutuksen järjestäjät toiminevat vähintään maakunnallisella tasolla.

Käytännössä uudistus tarkoittaa sitä, että koulutusta ollaan keskittämässä suurimmille paikkakunnille, suurkouluihin, ja pienten paikkakuntien kouluverkko supistuu rajusti. Kuntien mahdollisuus vaikuttaa koulutukseen vähenee. Opetuksen tason säilyttäminen joutuu koetukselle säästöpaineissa.

Suurimmat vähennykset kohdistuisivat oppilaitosmuotoiseen ammatilliseen peruskoulutukseen, ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja lukiokoulutukseen.

Miksi ihmeessä hallitus on vähentämässä toisen asteen koulutuksen rahoitusta, kun syrjäytyminen tulee selvimmin esiin juuri toisella asteella, peruskoulun jälkeen? Liian moni nuori lopettaa koulunkäynnin peruskouluun ja jää kotiin, ilman tutkintoa. Työpaikan saaminen on tällöin erittäin hankalaa ja syrjäytymiskierre todennäköinen.

Säästöt eivät ole järkeviä myöskään nuorisotakuun kannalta. Takuun ideana on taata nuorelle joko opiskelu- tai työpaikka nopealla aikataululla. Säästöjen myötä takuun toteuttaminen vaikeutuu.

Suomi menestyy koulutuksen avulla. Pelkään pahoin, että koulutukseen tehtävillä säästöillä nakerretaan nuorten osaamispohjaa, luodaan syrjäytymistä ja aiheutetaan lisäkuluja sosiaalipuolelle.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös