16
Etusivu
Henkilötietoja
Arvoni
Kalenteri
Galleria
Blogit
Ota yhteyttä
Ari Facebookissa
Keskusta
 

12.03.2015

Kotimaisen kuljetusalan tulevaisuus turvattava. Mielipidekirjoitus Länsi-Saimaan Sanomat 27.2.2015, Etelä-Saimaa 28.2.2015, Elimäen Sanomat 11.3.2015.

Ulkomaiset kuljetusalan yritykset vievät kuljetuksia kotimaisilta yrityksiltä valitettavan usein. Tämä johtuu siitä, että niillä on kilpailuetuja suomalaisiin verrattuna.

Melkein kaikissa Euroopan maissa on käytössä eurovinjetti- eli päivämaksu maahan saapuvalle ulkomaiselle raskaalle liikenteelle. Suomessa samainen järjestelmä pitää ottaa käyttöön pikaisesti, jotta saadaan ulkomaisten autojen tienkäyttöä maksettua. Tätä kautta arvioidaan saatavan noin 10 miljoonan euron tulot.

Polttoaineiden hinnat ovat itärajan takana alle puolet Suomen hinnoista. Suomalaiselle raskaalle liikenteelle on annettava polttoaineveronpalautusta kilpailun tasoittamiseksi. Suomen palkkataso on Viron ja Venäjän kuljettajia huomattavasti korkeampi. Tätä on vaikea muuttaa.

Kabotaasiliikenne eli Suomen sisäiset kuljetukset ulkomaisilla rekoilla on asia, johon pitää saada joku tolkku. Nyt rekat saavat ajaa yhden ajon Suomessa täällä ollessaan. Jotkut kuljettajat saattavat kuitenkin jäädä Suomeen pidemmäksi aikaa. Kabotaasipäiväkirjalla voitaisiin valvoa laittomia kuljetuksia.

Suomeen tuleville ulkomaisille rekoille pitää säätää talvirengaspakko talvikeleille. Tämä lisää turvallisuutta ja on tasapuolista. Liikennevalvonnan on oltava riittävää koko maassa.

Helsinkiin on suunniteltu miljardiluokan Pisararataa. On hyvä, että lopulta järki voitti ja hallitus perui suunnitelmansa kannattamattoman Pisararadan eteenpäinviemiseksi. Pullonkauloina olevia ratapihoja päärautatieasemalla ja Pasilassa on kehitettävä.

Tiestön korjausvelka on 2,4 miljardia euroa ja tiestön kunto monissa paikoin jo erittäin huolestuttava. Teiden korjaukset on laitettava etusijalle liikennehankkeissa ja Pisararadasta säästyvällä miljardilla on parannettava nykyistä tieverkkoa kautta koko Suomen.

Suomalaista kuljetusalaa ja liikenneverkkoa ei saa päästää rapistumaan vaan on toimittava siten, että ne saadaan pysymään elinvoimaisina ja kunnossa koko maassa.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta
liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen

Kuva
alapalkki

Kaakon Nettipalvelu Oy
Layout: Huhtikuu