Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

29.06.2016

Veronkiertoa Portugaliin suitsitaan. Julkaistu Parikkalan-Rautjärven Sanomissa 18.2.2016.



Olen tyytyväinen, että hallitus ajaa tällä hallituskaudella viime kaudella kirjallisessa kysymyksessäni esittämää sopimusta eläkkeensaajien tasapuolisesta verotuksesta. Esimerkkimaana kirjallisessa kysymyksessä oli tuolloin Espanja mutta samanlainen sopimus on myös Portugalin kanssa.

Nykyisen järjestelmän mukaan Suomen kansalaiset, jotka ovat tehneet työuransa julkisella puolella, maksavat eläkkeistään verot Suomeen mutta yksityisellä puolella ja julkisen puolen liiketoiminnassa työuransa tehneet eläkeläiset ovat voineet maksaa veronsa asumismaahansa Portugaliin tai vielä myös Espanjaan. Verotus on näissä maissa huomattavasti Suomea matalampaa. Järjestelmään on saatava muutos.

Epätasa-arvoinen järjestelmä on johtunut näiden maiden kanssa tehdyistä sopimuksista. Espanjan kanssa sopimusta on jo muutettu, voimaantulo tosin odottaa vielä Espanjan hyväksyntää. Nyt valtiovarainministeriö neuvottelee uutta sopimusta Portugalin kanssa. Jatkossa myös Portugalissa asuvan on yksityisellä puolella ja julkisen puolen liiketoiminnassa hankituista eläkkeistään maksettava verot Suomeen, mikäli henkilö on Suomen kansalainen. Julkisella puolella työuransa tehneillä verot on maksettava Suomeen siis jo nyt. Jatkossakin on edelleen niin, että luopuessaan Suomen kansalaisuudesta voi verot maksaa asuinmaahansa.

On hyvä, että hallitus pyrkii sopimusten kautta vähentämään veronkiertoa ja tasapuolistamaan verokohtelun riippumatta siitä, missä on tehnyt työuransa.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös