Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

08.03.2017

Moottoripyörä- ja veneveroa ei tule ikävä. Kannanotto 15.2.2017, ei julkaistu.


- Hallitus päätti järkevästi, että moottoripyörä- ja veneveroa ei toteuteta. Tämä on hyvä päätös, koska vero ei olisi toiminut odotetusti. Esityksessä suunniteltuja veroja ei tule ikävä, Torniainen toteaa.

Selvitysten mukaan suunniteltu verotuotto olisi ollut huomattavasti tavoiteltua pienempi. Verosta olisi koitunut lisäkustannuksia alan harrastajille eli moottoripyöräilijöille, veneilijöille ja erilaisille harrasterakentelijoille. Veneily on suosittu harrastus ja veneitä käytetään myös kalastuksessa ja matkailussa. Venevero olisi lisännyt turhaan veneilyn kustannuksia. Veneistä ja moottoripyöristä maksetaan jatkossakin normaalit verot muun muassa polttoaine- ja arvonlisäveron kautta.

Jos julkisuudessa olleet suunnitelmat olisivat toteutuneet, olisi ollut pelkona, että alan harrastajat olisivat siirtäneet kulkupelinsä Viron rekisteriin ja kotimaan kauppa veneiden ja erityisesti moottoripyörien osalta olisi pysähtynyt. Tämä olisi ollut alan yrittäjien kannalta tuhoisaa. Nyt ala voi jatkaa kehittymistä rauhallisin mielin.

Ari Torniainen
kansanedustaja
liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös