16
Etusivu
Henkilötietoja
Arvoni
Kalenteri
Galleria
Blogit
Ota yhteyttä
Ari Facebookissa
Keskusta
 

19.06.2013

Suunta selvänä vaikeinakin aikoina. Kolumni Lappeenrannan Uutiset 2.6.2013.



Lappeenrannassa laaditaan tällä hetkellä kaupungin pitkän tähtäimen strategiaa. Työ ei ole helppoa, mutta sillä on kauaskantoisia vaikutuksia.
Taloutta on tasapainotettava ja tervehdytettävä. Pelkät veronkorotukset eivät riitä vaan tarvitaan paljon muitakin, myös vaikeita ratkaisuja. Tarvitsemme rakenteellisiakin muutoksia, mutta Eksotea tulee voida kehittää nykyiseltä pohjalta.
Lappeenranta ei tuskaile ainoana kaupunkina taloutensa kanssa, tosiasiassa monilla kaupungeilla on meitäkin vaikeampia päätöksiä edessään.

Pelkkä hyvin laadittu strategia ei turvaa parempia talousaikoja. Tärkeää on, että kaupunkimme virkamiehet ja luottamushenkilöt yhdessä toteuttavat vaikeitakin päätettäviä asioita.
Siinä työssä tarvitaan kaikkien puolueiden ja osapuolten vastuunkantoa ja huolenpitoa tulevaisuudestamme, kaupunkimme asukkaista ja palveluista.

Kaikista haasteista huolimatta Lappeenrannalla on hyvä tulevaisuus, kunhan yhdessä teemme työtä sen hyväksi. Meillä on monia positiivisia tulevaisuuden näkymiä. Lappeenrantaan halutaan sijoittaa ja rakentaa. Tässä voi olla positiivisen kierteen alku. Nyt vaan kaupunkimme kaavoittajien tulee pystyä tekemään tarvittavassa aikataulussa laadukkaita asemakaavoja.

Etelä-Karjalaan laaditaan parhaillaan maakuntakaavan vaihekaavaa. Vaihekaavan laadinta on pitkä prosessi ja ne ovat pohjana tulevaisuuden asemakaavoille. Sen on oltava mahdollistava ja pitkälle tulevaisuuteen ohjaava. Siinä tulee osoittaa Etelä-Karjalaan ja etenkin Lappeenrantaan huomattavasti lisää kauppapaikkojen mahdollisuuksia. Samoin siinä on varauduttava pitkällä aikajänteellä asuinalueiden laajenemiseen.

Lappeenranta on hyvä paikka asua ja elää. Paitsi talvella, etenkin näin kesällä voimme nauttia upeasta luonnosta ja Saimaan läheisyydestä. Rakennetaan rantakosteikkoja ja muita ratkaisuja turvaamaan kansallisaarre Saimaa puhtaana tuleville sukupolvillekin.

Hyvää kesää kaikille!
Ari Torniainen
Kansanedustaja, Lappeenrannan kaupunginhallituksen 2. vpj

Kuva
alapalkki

Kaakon Nettipalvelu Oy
Layout: Huhtikuu