Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

21.05.2014

Kuutostien rakentamista kiirehdittävä. Mielipidekirjoitus Elimäen Sanomat 2.1.2014.


Kuutostien rakentaminen nostettiin esille valtion talousarvion palautekeskustelussa. YLE Etelä-Karjalan mukaan ministeri Kyllönen toivoo Kuutostien remontille poliittista painetta, jotta sitä saataisiin aikaistettua. Tämä on hyvä, onhan hänellä suora yhteys muihin ministereihin. Toivottavasti muut ministerit, kokoomus ja SDP etunenässä, ottavat Kyllösen kanssa saman kannan ja hanke etenee. Päätöksen asiasta tekee hallitus. Alueen kansanedustajana kannatan hanketta lämpimästi.

Hallituksessa lienee sovittu, että Kuutostie rakennetaan mutta rahoitusta hankkeelle lienee luvassa vasta vuoden 2015 alussa. Tämä tarkoittanee sitä, että hankkeesta ehditään tehdä tällä hallituskaudella ainoastaan kilpailutus. Varsinainen Kuutostien rakentaminen jäisi siis vasta vuoden 2015 loppupuoliskolle eli silloin eletään jo uuden hallituksen aikaa.

Kaikki tietävät, että Kuutostie on erittäin ruuhkainen ja vaarallinen. Sillä liikkuu henkilöautoliikenteen lisäksi paljon sekä ulkomaista että kotimaista raskasta liikennettä. Onnettomuuksiakin sattuu valitettavan tiheään.

Rakentamisella on kiire, toivon hallituksen tekevän hankkeen rakentamispäätöksen nopeasti. Lisätalousarvion avulla hanke voitaisiin aloittaa jo vuonna 2014. Rakentamiskustannukset nousevat jatkuvasti ja hanke kannattaa aloittaa mahdollisimman pian.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta


Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös