Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

06.02.2018

Romutuspalkkio vanhoille autoille, sähköautojen hankintaan tukea. Kirjoituksesta tehty juttu Suomenmaahan 28.9.2017.



On hyvä, että vanhojen autojen romutuspalkkio otetaan jälleen käyttöön. Rahaa romutuspalkkiota varten on varattu 8 miljoonaa euroa. Palkkiota maksetaan 1.1.-31.8.2018 uuden, vähäpäästöisemmän auton hankintaa varten, jos romutettava auto on ollut liikenteessä vähintään kymmenen vuoden ajan. Auton on pitänyt olla myös liikenteessä edellisenä kalenterivuotena; tuen saa romutettavan auton omistaja.

Romutuspalkkiota maksetaan joko bensa- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen tai etanoli-, kaasu-, ja ladattavien hybridiautojen hankintaa varten. Romutuspalkkiona tuetaan 1000 eurolla sellaisen bensa- tai dieselkäyttöisen henkilöauton hankintaa, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 g/km. Etanoli-, kaasu- sekä ladattavien hybridiautojen hankintaan saa romutuspalkkiota 2000 euroa ilman päästörajoja.

Lisäksi sähköautojen hankintaa sekä kaasu- ja flexfuel-autojen (toimivat kahdella polttoaineella) muuntamiseksi on päätetty tukea 6 miljoonalla eurolla vuosittain vuosina 2018-2021. Valtion varoista maksetaan hankintatukea täyssähköauton ostajalle 2000 euroa, tätä tukea ei voi käyttää päällekkäin romutuspalkkion kanssa.

Henkilöauton muuntamiseksi kaasukäyttöiseksi saa 1000 euron tuen ja etanolikäyttöiseksi 200 euron tuen. Tuki maksetaan muutoskatsastuksen jälkeen. Toivottavasti autoala tukee nyt ja jatkossa omalla rahallisella panoksellaan autokannan uusiutumista sekä varmistaa hinnanalennusten toteutumisen täysimääräisinä.
Esitykset ovat tärkeitä autokannan uudistamiseksi pienempipäästöiseksi.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta
liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös