Takaisin edelliselle sivulle
20.03.2019
Liikenteen päästöjen vähentämisestä. Julkaistu Etelä-Saimaassa internetissä 11.2.2019 ja lehdessä 16.2.2019.
Perussuomalaisten Jani Mäkelä soimaa 7.2.2019 mielipidekirjoituksessaan muun muassa Keskustaa liikenteen päästövähennystavoitteista. Mäkelä ei ilmeisesti ole tutustunut Keskustan linjaukseen.
Mielestämme liikenteen päästöjen vähentämisessä on edettävä suunnitelmallisesti, määrätietoisesti, vaiheittain ja myös maltilla. Ilmasto ei pelastu sillä, että autoilusta tehtäisiin vain kalliimpaa. Päätösten on perustuttava tutkittuun tietoon, ratkaisujen vaikutukset huomioiden ja teknologiaa hyväksi käyttäen. Mikään yksittäinen keino ei riitä ja tarvitaan useita ratkaisuja, jotka sovitaan yhdessä muiden puolueiden kanssa.
Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja yksityisautot ovat välttämättömiä kaikkialla Suomessa. Keskusta ei hyväksy rajoituksia autojen käyttöön, kun se on liikkumisen kannalta välttämätöntä. Päästöjen ja autojen kulutuksen vähentäminen on järkevää ja autonvalmistajia pitää ohjata siihen suuntaan.
Keskustan linjauksen mukaan liikenteen verotusta uudistetaan siten, että autoveron asteittaista kevennystä jatketaan kohdentaen kevennykset erityisesti vähäpäästöisiin autoihin. Tämä jatkaa samaa linjaa, jota nykyinen hallitus on noudattanut ja jonka perussuomalaiset kansanedustajat hyväksyivät hallitukseen mukaan tullessaan.
Sähköautojen määrä tuskin kasvaa nopeimpien kasvuennusteiden mukaan mutta päästöjä vähennetään esimerkiksi Lappeenrannassa tehtävien biopolttoaineiden avulla. Myös akkukemikaalien ja akkujen valmistusta ollaan aloittelemassa Suomessa. Suomen teollisuudella on erittäin hyvä mahdollisuus nousta merkittäväksi tekijäksi autojen päästöjä vähennettäessä. Tulevaisuudessa voimanlähteenä voi olla edelleen nykyisenkaltainen polttomoottori mutta hybridit, sähkö- ja kenties vetymoottoritkin yleistyvät. Biokaasukin on mahdollisuus. Mitään ei olla kieltämässä mutta normaali teknologinen kehitys vie kohti pienempiä päästöjä ja se on hyvä asia.
Ilmastoasiat ovat tärkeitä mutta niissä pitää käyttää maalaisjärkeä ilman ylilyöntejä. Tarvitsemme päästöjen vähentämistä mutta vähennysten painopisteen on oltava maissa, jotka päästöjä eniten tuottavat. Me Suomessa teemme oman pienen osamme.
Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta
eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen