Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

13.02.2023

Tolkkua sähkönsiirtohintoihin. Julkaistu ainakin Uutisvuoksi 31.1.2021 ja Warkauden Lehti 1.2.2021.

Sähkönsiirtohintojen jatkuvat korotukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja suoranaista närää. Tämä on aivan oikeutettua, koska hinnat ovat nousseet vauhdilla.

Siksi on erittäin hyvä asia, että sähkönsiirtohintojen korotuksiin tehdään nyt rajoituksia.
Tavallisten ihmisten siirtomaksut eivät siis nouse jatkossa nykyistä vauhtia ja keskimäärin hinnat myös tulevat laskemaan pitemmällä aikavälillä. Ministeri Lintilä toi asiasta oman hyvän esityksensä.

Jakeluverkkojen sallittua tuottoa leikataan 350 miljoonalla eurolla eli lähes kolmanneksen jo ensi vuonna. Siirtomaksujen vuotuista korotuskattoa lasketaan nykyisestä 15 prosentista 8 prosenttiin. Molemmat ovat merkittäviä leikkauksia nopeasti kohonneisiin maksuihin.

Verkkojen kaapelointiin saadaan lisäaikaa, täten kevennetään hintojen nousupaineita. Toimitusvarmuustavoitteiden täytäntöönpanoaikataulua jatketaan kahdeksalla vuodella niissä verkoissa, joissa on haasteita isosta kustannusten noususta.

Lisäaika koskee kolmea neljäsosaa Suomen jakeluverkoista ja hintavaikutuksen piirissä on noin puolet asiakkaista.

Hallitus patistelee rakentamaan ja vahvistamaan verkkoja nykyistä halvemmalla. Kaapeloinnin sijaan tulee käyttää muita menetelmiä, jos ne ovat kustannustehokkaampia.

Uudistuksen myötä energian pientuotannolle tulee uusia mahdollisuuksia. Sähkönkäyttäjille ja energiayhteisöille on jatkossa oikeus rakentaa erillisiä linjoja kiinteistörajan yli pientuotannon liittämiseksi, ei siis tarvita lupaa jakeluverkon haltijalta.

Hallituksen esityksen oikeudellinen varmuus esimerkiksi EU-kilpailulainsäädäntöön nähden on tarkistettu ministeriön prosessissa, joten se on lähtökohtaisesti varmempi kuin asiasta tehdyt muut esitykset.

Siirtohintojen rajoituksia ei juurikaan tarvittaisi, jos sähköverkko olisi julkisessa ja paikallisessa omistuksessa. Kataisen hallituksen aikana myyty Fortumin sähköverkko on surullisin esimerkki huonosta myyntipäätöksestä.

Uudistuksen vaikutukset tulevat viiveellä yhtiöittäin mutta pääasia on, että siirtohintojen korotuksiin saadaan tolkkua.

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös