Takaisin edelliselle sivulle
13.02.2023
Tietoliikenneyhteydet kuntoon kautta Suomen. Julkaistu ainakin Suomenmaa 8.2.2021 ja Sampo 10.2.2021.
Keskusta kannattaa paikkariippumattoman työn lisäämistä ja nopeita yhteyksiä kaikkialle Suomeen. Keskustan puheenjohtaja, ministeri Annika Saarikko kysyi puolueen kuntavaalistartissa muilta puolueilta hyväksyvätkö ne, että Suomessa on kymmeniä kuntia, joissa jokaiselta asukkaalta puuttuu nopeat nettiyhteydet ja hyväksyvätkö ne, että kaista ruuhkautuu myös kaupunkiseudulla. Saarikko ehdotti myös valtion virkoja avattaviksi paikasta riippumattomina eli että töitä voisi tehdä missä päin Suomea tahansa.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Torniaisen (kesk.) mielestä avaukset ovat erittäin aiheellisia ja tulevat juuri oikeaan aikaan.
- Paikkariippumattomuus on mahdollista, jos tietoliikenneyhteydet toimivat. Keskustan mielestä kaikkien kansalaisten on oltava samalla viivalla, eikä Suomi pysy kansainvälisessä kilpailussa mukana ilman nopeita, toimivia ja vakaita yhteyksiä kautta koko Suomen. Tämä tarkoittaa sitä, että valokuitu- ja mobiiliyhteyksien on mahdollistettava paikkariippumaton työ ja muut palvelut ja että ne toimivat nopeasti ja pätkimättä kaikkialla oli sitten kyse kodista, kesämökistä tai muusta työpaikan ulkopuolisesta työskentelypisteestä, Torniainen painottaa.
- Tämä koskee niin tietokoneita, puhelimia, tabletteja kuin muitakin tietoliikenneyhteyksiä tarvitsevia laitteita ja ohjelmia kaikkialla Suomessa, Torniainen lisää.
- Uusi laajakaistalaki astui voimaan vuoden alussa. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) on antamassa laajakaista-asetuksen, joka määrittelee lakia tarkemmin. Asetuksen pitää olla riittävän kunnianhimoinen, että yhteydet ovat riittävän nopeat ja toimivat myös tulevaisuudessa. Valmiiksi hitaita yhteyksiä ei kannata rakentaa ja Keskusta esittää vähimmäisnopeudeksi sekä tulevassa että lähtevässä tiedonsiirrossa 100 Mb/s. Tämä on myös EU-komission tavoite sekä kaupungeissa että maaseudulla vuodelle 2025. Kuntien maksuosuuksien on oltava hankkeiden osalta riittävän matalat, ettei nopeiden yhteyksien rakentaminen tyssää kuntien taloustilanteeseen, Torniainen paaluttaa.
Lisätietoja: kesk / Ari Torniainen, puh. 050 5120422
kansanedustaja
eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja