Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

13.02.2023

Keskustan Torniainen, Aittakumpu ja Könttä: Iso osa päästövähennystavoitteista voidaan saavuttaa sallimalla etätyö. Julkaistu Suomenmaa 26.3.2021,

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk.) ja valiokunnan keskustalaiset jäsenet Pekka Aittakumpu ja Joonas Könttä katsovat, että tuoreella tutkimuksella etätyön päästövähennysvaikutuksista on järeää poliittista ja yhteiskunnallista merkitystä.

Yle kertoo, että Turun kauppakorkeakoulun ja Taloustutkimuksen tutkimustulosten mukaan työmatkaliikenne vähenee etätyön ansiosta 13 prosenttia.

Arvioiden mukaan henkilöautoliikenne kokonaisuudessaan vähenee 6–8 prosenttia etätyön lisääntymisen seurauksena verrattuna koronapandemiaa edeltäneeseen aikaan.

ETÄTYÖN lisääntyminen vaikuttaa merkittävästi keskusteluun liikenteen päästövähennyksistä, keskustaedustajat toteavat yhteisessä kannanotossaan. Asiantuntijoiden mukaan etätyö kattaisi jopa kolmasosan liikenteen päästövähennystavoitteesta.

– Tämä vastaa keskustan aiemmin esittämää arviota. Keskusta on omassa liikennelinjauksessaan esittänyt, että liikenteen päästöt voidaan puolittaa ilman polttoaineen hintojen korottamista panostamalla etätyöhön, kotimaisiin uusiutuviin, hyväkuntoisiin teihin ja toimivaan joukkoliikenteeseen, Torniainen, Aittakumpu ja Könttä sanovat.

He uskovat, että arvioilla on suuri merkitys sekä liikenteen, työelämän että aluekehityksen kannalta.

– Työelämä ei palaa koronan jälkeen ennalleen.

TUTKIMUSTULOSTEN perusteella keskustan ajama monipaikkaisen elämän mahdollisuus on osoittautumassa tärkeäksi niin ihmisten arjen parantamisessa kuin ilmastonmuutoksen torjunnassakin, keskustaedustajat näkevät.

– Iso osa päästövähennystavoitteista voidaan saavuttaa yksinkertaisesti sallimalla etätyö niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista. Samalla vähennetään ruuhkia, annetaan ihmisten valita itse asuinpaikkansa ja turvataan lisää aikaa perheille ja vapaa-aikaa itselle esimerkiksi kuntoiluun.

Torniaisen, Aittakummun ja Köntän mukaan valtion ja kuntien pitää nyt näyttää monipaikkaisuuden ja etätyön sallimisessa esimerkkiä.

– Toimivan etätyön tueksi tarvitaan myös nopeiden verkkoyhteyksien ulottaminen koko maahan.

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös