Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

27.02.2023

Sähkölentokoneet kotimaan liikenteessä. Julkaistu mm. Suomenmaa 16.9.2021, Etelä-Suomen Sanomat 19.9.2021, Uutisvuoksi 20.9.2021, Ilkka-Pohjalainen 21.9.2021, Etelä-Saimaa 22.9.2021.


Lentoliikennemäärät ovat romahtaneet koronan takia mutta palaavat pikkuhiljaa ennalleen. Finavia epäilee nykytilanteeseen viitaten, että lentokenttiä ei tarvittaisi nykyistä määrää vaan osa hiljaisista kentistä voitaisiin sulkea.

Keskusta on täsmälleen päinvastaista mieltä: maakuntien lentokenttiä ei missään nimessä pidä lakkauttaa nyt, koska tulevaisuudessa lentoliikenne voi kasvaa. Lentoja tarvitaan ihmisten liikkumiseen sekä elinkeinoelämän ja esimerkiksi matkailun tarpeisiin. Hallitus turvaa nyt budjetissa maakuntien lentoliikennettä ensi syksyyn asti. On huolehdittava, että myös Finavian ulkopuolisille lentokentille on tukea.

Etätyö lisääntyy koronaa edeltävästä tasosta, mutta ihmiset joutuvat välillä käymään myös työpaikoilla ja kokouksissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Helsinkiin ja muualle maahan tarvitaan nopeita liikenneyhteyksiä ja lentäminen on yksi vaihtoehto.

YLE uutisoi 15.9. sähköisestä lentoliikenteestä, joka mullistaisi lentoliikenteen. Muutoksen ennustetaan tapahtuvan jo 2020-luvulla lyhyillä lentomatkoilla. Se tarkoittaa nimenomaan kotimaan liikennettä. Pieniä, sähköisiä liikennelentokoneita suunnitellaan ympäri maailman. Pienemmille koneille riittävät lyhyemmät kiitotiet. Toisaalta pitkänmatkankoneisiinkin on suunnitteilla päästöttömiä polttoaineita ja voimanlähteitä.

Mikäli lentoliikenne sähköistyy ja lennoista tulee päästöttömiä, vaikutusta on koko liikennejärjestelmään. Lentämisestä tulee nykyistä yleisempi matkustustapa, koska se on nopea tapa liikkua. Jotta lentoliikenne yleistyy, lentämisen hinnan pitää olla tietenkin kohtuullinen.

Suomessa on parikymmentä lentoasemaa mutta palvelutasoltaan alempiasteisia lentopaikkoja noin seitsemänkymmentä lisää. Näille lentopaikoille voi tulla uutta kysyntää, mikäli lentoliikenne kokee murroksen.

Maakuntien lentokenttien lisäksi myös pääkaupunkiseudulla tarvitaan sähkölentokoneille laskeutumispaikka. Malmin lentokenttä on lähellä pääkaupunkimme työpaikkoja ja hyvien liikenneyhteyksien saavutettavissa. Kenttä olisi mainio sähköisen lentoliikenteen lentoasema ja siksi kannattaisi harkita vielä kerran Malmin kentän rakentamista. Pallo on tässä Helsingin päättäjillä.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta
eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös