Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

27.02.2023

Sipilä, Kosonen ja Torniainen: Tuulivoimarakentamisen esteitä pitäisi purkaa – "Aluetaloudelliset vaikutukset ulottuisivat koko Suomeen". Julkaistu Suomenmaassa 1.12.2021.

Eduskunnan ympäristövaliokunnan keskustalaisjäsenet vaativat tuulivoimanrakentamisen esteiden purkamista, jotta Suomi voisi korvata nykyistä fossiilista energiaa mahdollisimman paljon tuulivoimapohjaisella energialla.

Kansanedustajat Juha Sipilä, Hanna Kosonen ja Ari Torniainen korostavat kannanotossaan, että Suomeen tarvitaan lisäresursseja, jotta tuulivoimahankkeiden lupakäsittelyt ja jopa vuosia venyneet hallinto-oikeuden käsittelyajat nopeutuisivat. Myös voimalinjojen lunastuskorvaukseen liittyvät ongelmat maanomistajille tulisi keskustakolmikon mukaan ratkaista.

– Lisäksi Itä-Suomen tuulivoimarakentamista tulee vauhdittaa, jotta positiiviset aluetaloudelliset vaikutukset ulottuisivat laajasti koko Suomeen, Sipilä, Kosonen ja Torniainen kirjoittavat.

KESKUSTALAISEN kolmikon mukaan Suomen mahdollisuudet uusiutuvan energian tuotannossa ja viennissä ovat erittäin hyvät.

He painottavat, että Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) arvion mukaan Suomeen tarvittaisiin merkittävästi tuulivoiman lisärakentamista. Se mahdollistaisi vetytalouteen siirtymisen ja synteettisen polttoaineiden valmistamisen.

– Suomen olisi mahdollista korvata täysin nykyinen fossiilinen energia tuulivoimapohjaisella energialla, Torniainen sanoo kannanotossa.

KOLMIKKO tuo esiin LUT-yliopiston arvion, jonka mukaan tuulivoimaan siirtymisellä voitaisiin saavuttaa jopa 20 miljoonan hiilitonnin päästövähennys. Samalla Suomen sellutehtaiden tuottamasta hiilidioksidista syntyisi arvokas raaka-aine, kun vedystä ja hiilidioksidista jalostettaisiin polttoainetta.

Kustannustehokas energian syntyminen mahdollistaisi heidän mukaansa Suomen kilpailukyvyn energian viennissä.

– Vision täysimääräinen toteutuminen toisi kansantaloudelle kymmenien miljardien investoinnit sekä jopa 30 tuhatta työpaikkaa, joista puolet taantuville paikkakunnille, Kosonen summaa.

– Vision toteutuminen vaatii merkittävään ajatustavan muutoksen, sillä olemme pitäneet itseämme energian tuojamaana. Tämän kaiken toteutuminen laittaisi myös sähkönkäytön ennusteet uusiksi, ympäristövaliokunnan puheenjohtajana toimiva Sipilä painottaa.

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös