Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

27.02.2023

Keskustakolmikko: Henkilöliikenteen ostopalvelusopimus turvaa velvoiteliikenteen poikittaisradoilla. Julkaistu 28.1.2022.

Keskustan kansanedustajat Arto Pirttilahti, Mikko Savola ja Ari Torniainen ovat tyytyväisiä valtioneuvoston hyväksymään päätökseen henkilöjunaliikenteen ostopalvelusopimukseksi vuoteen 2030 saakka. Valtioneuvosto hyväksyi sopimuksen torstaina.

– Tällä sopimuksella säilytetään vähintään vuoden 2019 liikennetaso ja jatketaan henkilöjunaliikennettä nykyisessä laajuudessa. Juna kulkee Vilppulan ja Tampereen välillä siis jatkossakin, Pirttilahti sanoo kolmikon yhteisellä tiedotteella.

Pirttilahti on VR:n hallintoneuvoston ja Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen.

SAVOLAN mukaan sopimus on merkittävä, koska se turvaa velvoiteliikennöinnin radoilla ja osuuksilla, joissa on vähemmän henkilöliikennettä.

– Haapamäen radalla junaliikennettä on puolustettu vuosikymmenten ajan ja tämä päätös antaa luottoa tulevaan, Savola toteaa.

Hän on Vaasa–Seinäjoki–Jyväskylä-liikennekäytävän kehittämisryhmän puheenjohtaja.

– Myös uusia vuorovälejä tai reittejä voidaan ottaa käyttöön sopimuksen aikana. Sopimus on siis sekä säilyttävä että mahdollistava, Torniainen huomauttaa.

Hän toimii eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtajana.

Kansanedustajat korostavat, että pitkällä sopimuksella ajoitetaan Helsingin seudun lähijunaliikenteen ja henkilöjunaliikenteen sopimukset loppumaan samaan aikaan. Kolmikko toivoo, että se parantaa mahdollisuuksia seuraavan kilpailutuksen kattavasta lopputuloksesta.

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös