Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

28.02.2023

Paikallislehdille mediatukea. Julkaistu mm. Maaseudun Tulevaisuudessa 29.1.2023.


Paikallislehdet ovat tärkeä osa paikallista tiedonvälitystä. Keskustan mielestä paikallislehtiä pitää ilmestyä kaikkialla Suomessa ja niiden on oltava kaikkien tavoitettavissa. Keskustan mielestä myös postipalveluiden on toimittava koko maassa tasavertaisesti.

Postilaista päätettiin eduskunnassa 24.1. Postiala on murroksessa eli kirjepostin määrä laskee nopeassa tahdissa. Sen vuoksi muun muassa jakelu- ja keräilypäivien määrää vähennetään uudessa postilaissa.

Sanomalehtien jakelua varten postilaissa on jakelutuki, jolla varmistetaan sanomalehtien jakaminen jatkossakin. Paikallislehtiä ei tiheämmin ilmestyvien sanomalehtien jakelutukeen voitu ottaa mukaan.

Postilain kuulemisissa tuli selvästi ilmi, että paikallislehdille voi tulla ongelmia jakelupäivien vähenemisestä, mikäli ne eivät saa tukea jakeluunsa. Sen vuoksi valiokunnan mietinnön lausumaksi kirjattiin, että ”eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee lain mediatuesta, jolla pyritään turvaamaan paikallislehtien asema merkittävinä tiedonvälittäjinä.”

Nyt odotamme ministeriön esitystä mediatuesta ja lisätalousarvion kirjausta mediatuen suuruudesta.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta
liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös