Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

17.10.2013

Väylämaksuja kannattaa alentaa. Mielipidekirjoitus Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat 15.8.2013, Etelä-Saimaa 16.8.2013.

Suomi on viennistä riippuvainen maa. Suuri osa sekä viennistä että tuonnista kulkee satamien kautta. Meriliikenteen väylämaksuja korotettiin tällä hallituskaudella ja se oli väärä ratkaisu. Keskusta vastusti korotuksia. Vientiteollisuus on ahdingossa ja irtisanomiset arkipäivää. Kaikki toimet viennin kannattavuuden parantamiseksi pitää ottaa käyttöön. Väylämaksut nostavat myös tuontihintoja.

Nyt syksyn lähestyessä hallituksen ministerit Urpilainen ja Kyllönen ovat tulossa keskustan linjoille ja tuoneet julki ehdotuksensa väylämaksujen alentamisesta. Kiitos järkevistä ehdotuksista ja suunnanmuutoksesta ministereille. Väylämaksujen alentaminen auttaa vientiteollisuuden lisäksi myös satamien taloudellista tilannetta.

Maksuilla saadaan toki tuloja mutta liian kalliit maksut voivat siirtää vientiä halvemman kustannustason maihin eli Suomen tapauksessa esimerkiksi Venäjälle. Maksut myös nostavat kuluja Suomessa ja hankaloittavat satamien kilpailukykyä. Tämän vuoksi väylämaksuja kannattaa tässä taloudellisessa tilanteessa alentaa. Väylämaksujen alentaminen parantaa esimerkiksi HaminaKotka –sataman kannattavuutta.

Tämä ei ratkaise vielä läheskään kaikkia Suomen kilpailukyvyn ongelmia mutta on yksi osa sitä.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta
liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös