Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

21.05.2014

Laitoshoidon vähennystä ajetaan liian kiireellä. Mielipidekirjoitus Etelä-Saimaa 10.12.2013

Sodanjälkeiset sukupolvet rakensivat nyky-Suomen. He eivät vaadi paljoa eivätkä valita turhista. Vanhuksillamme on oikeus turvalliseen ja hyvään vanhuuteen haluamallaan paikkakunnalla ja tavalla.

Hallitus toi marraskuun lopulla julki oman ehdotuksensa rakennepaketiksi. Suomen talous vajoaa ja hallitus yrittää paketillaan pysäyttää lainanottoa sekä pelastaa julkista taloutta. Näkyviä tuloksia ei valitettavasti ole tullut juuri julki.

Hallituksen linjaus, vanhusten laitoshoidon vähennys 300 miljoonalla eurolla vuoteen 2017 mennessä, on herättänyt aivan aiheellista huolta vanhusten ja heidän omaistensa keskuudessa.

Erilaista palveluasumista, tuettua kotiasumista ja omaishoitoa käytetään tulevaisuudessa yhä enemmän. Mutta vanhukset, jotka eivät enää jaksa olla kotona, esimerkiksi muistisairaat tai joiden liikkuminen hankalaa, on saatava asialliseen ja viihtyisään laitoshoitoon. Sen olemme vanhemmille sukupolville velkaa.

Laitoshoidon vähentäminen on yleisesti hyväksytty linja, mutta hallituksen aikataulu aivan liian tiukka. Muutos edellyttää kotona asumiseen ja erilaisiin sinne tarjottaviin palveluihin sekä omaishoitoon selkeitä lisäpanostuksia.

Mikäli rahaa vähennetään, vanhusten laitosasuminen muuttuu vähemmän virikkeelliseksi, vanhukset ulkoilevat vähemmän sekä henkilökunnan määrä on vaarassa vähentyä. Kunnat ovat jo nyt surkeassa taloudellisessa jamassa, joten kunnille ei voi enää lisävastuita sälyttää.

Henkilöstön määrä ja jaksaminen on turvattava kaikissa tilanteissa.

Yhteiskunnan on pidettävä huolta heistä, jotka eivät siihen itse pysty. Vanhukset, lapset, sairaat ja vammaiset tarvitsevat terveiden aikuisten huolenpitoa ja sitä on oltava tarjolla.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös